Tyttö punk asenteella

20.34 0 Comments A+ a-

On ollut hieman innostus kadoksissa, en osaa enää edes nukkua kunnolla. Saan itseni nukkumaan vasta 4-5 välillä yöllä ja heräilen vähän väliä. En sitten yhtään pidä tällaisista viikoista kun ei ole mitään pakonomaista tarvetta mennä mihinkään voisin hyvin vaan nukkua päivä toisen perään. Menneellä viikolla katsoin Doctor Who:n 1-6 kaudet putkeen. Jos sitä joulun aikana hieman ryhdistyisi.
Ruokapäiväkirja on palautettu ja odottelen uutta ruokaohjelmaani. Sain piparkakkutalonkin koristeltua loppuun ja muutaman sydänpiparin siinä samalla.
Kirjoitin 3 viikkoa sitten tilaamistani Yves Rocher tuotteista ja lupasin kuvaa ennen tuotteiden käyttöä ja noin 2 viikon käytön jälkeen. Siispä otin noin viikko sitten uuden kuvan kasvoistani ja voin todeta ettri tuotteista ollut oikeastaan mitään apua iho-ongelmiini. Ehkä jos olisin käyttänyt kaikkia 3 tuotetta kahdesti päivässä tulokset olisivat paremmat. Ehkä vielä joskus saan nätin hipiän.
Tänään tuli 2 pakettia, toisessa oli karkkipussi, jonka sain maisteltavaksi, ja toisessa taas oli tilaamani puhelimen suojakuori.
Eikös olekkin hieno? Juuri sellainen kuin toivoinkin, lisään ehkä vielä muutaman strassin etupuolelle niin se on täydellinen.

Läkerol Dents Mango tuli postitse viime viikolla, voitin sen arvonnassa
ja se on jo melkein tyhjä.
Oletteko maistanut noita Suffeli sweet & salty-makeisia? Mitä mieltä olitte?

Pipariksi meni.

17.59 0 Comments A+ a-

Kuten jo tuosta otsikosta ehkä voi aavistaa niin kaikki ei sujunut tänään kuin Strömsöössä. Koristelin piparkakkutalo ja oli kyllä sitten viimeinen kerta kun käytin minigrip-pusseja pursottamiseen. Enkä kyllä muutenkaan tykkää enää itse tehdystä piikkeristä. Pussi nimittäin aukesi kesken pursotuksen ja piikkeri elikkä se tomusokerista, vedestä ja sitruunamehusta koostuva tahna, sotki joka paikan. Noh, siinä paikkoja siivotessa huomasin töhnää olevan myös vasta pestyillä farkuillani. Yrtin kumminkin vielä uudemman kerran koristella muutamia irto sydämmiä, mutta tomusokeri-tahna oli joko liian jähmeää tai liian vetistä. Piparkakkutalokin jäi kesken, koska karkit joita käytin kattoon loppuivat kesken, muutenkin suurin koristelu innostus oli mennyt siivouksen aikana.
Oikean puoleinen on siis lähtötilanne ennen koristelua ja vasemmalla olen saanut puolet katosta koristeltua. Nähtäväksi jää saanko koristelua ollenkaan valmiiksi. En tiedä miksi edes teen piparkakkutaloa vaikken itse edes kauheasti välitä pipareista.
Olen tänään myös täytellyt ruokapäiväkirjaa ensimmäistä päivää, siihen pitäisi täytää kaiken kaikkiaan 3 päivää ja sitten palauttaa personal trainerille. Sen jälkeen hän laskee paljon tarvitsen päivässä energiaa ja tekee minulle ruokaohjelman mitä sitten pitäisi alkaa noudattamaan.
En ehtinyt viime torstaina hakemaan ruokapäiväkirjaa salilta, koska lähdimme kavereiden kanssa itsenäisyyspäivän viikonlopuksi erään kaverin mökille. Joten hain siis päiväkirjan eilen ja pääsin aloittamaan sen täyttöä vasta tänään.
Viime viikonlopun aikana otin vain yhden kuvan, mutta se on mielestäni todella taiteellinen.
Eikö olekkin hieno, sininen neste lasissa on Disco-likööriä.
Oletko koskaan joutunut tarkkailemaan ja kirjaamaan ruokavaliotasi ylös? Jos olet niin miksi?
Lähden tästä täyttelemään viimeisimmän ateriani ylös.
-CherryX-