Tyttö punk asenteella

20.34 0 Comments A+ a-

On ollut hieman innostus kadoksissa, en osaa enää edes nukkua kunnolla. Saan itseni nukkumaan vasta 4-5 välillä yöllä ja heräilen vähän väliä. En sitten yhtään pidä tällaisista viikoista kun ei ole mitään pakonomaista tarvetta mennä mihinkään voisin hyvin vaan nukkua päivä toisen perään. Menneellä viikolla katsoin Doctor Who:n 1-6 kaudet putkeen. Jos sitä joulun aikana hieman ryhdistyisi.
Ruokapäiväkirja on palautettu ja odottelen uutta ruokaohjelmaani. Sain piparkakkutalonkin koristeltua loppuun ja muutaman sydänpiparin siinä samalla.
Kirjoitin 3 viikkoa sitten tilaamistani Yves Rocher tuotteista ja lupasin kuvaa ennen tuotteiden käyttöä ja noin 2 viikon käytön jälkeen. Siispä otin noin viikko sitten uuden kuvan kasvoistani ja voin todeta ettri tuotteista ollut oikeastaan mitään apua iho-ongelmiini. Ehkä jos olisin käyttänyt kaikkia 3 tuotetta kahdesti päivässä tulokset olisivat paremmat. Ehkä vielä joskus saan nätin hipiän.
Tänään tuli 2 pakettia, toisessa oli karkkipussi, jonka sain maisteltavaksi, ja toisessa taas oli tilaamani puhelimen suojakuori.
Eikös olekkin hieno? Juuri sellainen kuin toivoinkin, lisään ehkä vielä muutaman strassin etupuolelle niin se on täydellinen.

Läkerol Dents Mango tuli postitse viime viikolla, voitin sen arvonnassa
ja se on jo melkein tyhjä.
Oletteko maistanut noita Suffeli sweet & salty-makeisia? Mitä mieltä olitte?

Pipariksi meni.

17.59 0 Comments A+ a-

Kuten jo tuosta otsikosta ehkä voi aavistaa niin kaikki ei sujunut tänään kuin Strömsöössä. Koristelin piparkakkutalo ja oli kyllä sitten viimeinen kerta kun käytin minigrip-pusseja pursottamiseen. Enkä kyllä muutenkaan tykkää enää itse tehdystä piikkeristä. Pussi nimittäin aukesi kesken pursotuksen ja piikkeri elikkä se tomusokerista, vedestä ja sitruunamehusta koostuva tahna, sotki joka paikan. Noh, siinä paikkoja siivotessa huomasin töhnää olevan myös vasta pestyillä farkuillani. Yrtin kumminkin vielä uudemman kerran koristella muutamia irto sydämmiä, mutta tomusokeri-tahna oli joko liian jähmeää tai liian vetistä. Piparkakkutalokin jäi kesken, koska karkit joita käytin kattoon loppuivat kesken, muutenkin suurin koristelu innostus oli mennyt siivouksen aikana.
Oikean puoleinen on siis lähtötilanne ennen koristelua ja vasemmalla olen saanut puolet katosta koristeltua. Nähtäväksi jää saanko koristelua ollenkaan valmiiksi. En tiedä miksi edes teen piparkakkutaloa vaikken itse edes kauheasti välitä pipareista.
Olen tänään myös täytellyt ruokapäiväkirjaa ensimmäistä päivää, siihen pitäisi täytää kaiken kaikkiaan 3 päivää ja sitten palauttaa personal trainerille. Sen jälkeen hän laskee paljon tarvitsen päivässä energiaa ja tekee minulle ruokaohjelman mitä sitten pitäisi alkaa noudattamaan.
En ehtinyt viime torstaina hakemaan ruokapäiväkirjaa salilta, koska lähdimme kavereiden kanssa itsenäisyyspäivän viikonlopuksi erään kaverin mökille. Joten hain siis päiväkirjan eilen ja pääsin aloittamaan sen täyttöä vasta tänään.
Viime viikonlopun aikana otin vain yhden kuvan, mutta se on mielestäni todella taiteellinen.
Eikö olekkin hieno, sininen neste lasissa on Disco-likööriä.
Oletko koskaan joutunut tarkkailemaan ja kirjaamaan ruokavaliotasi ylös? Jos olet niin miksi?
Lähden tästä täyttelemään viimeisimmän ateriani ylös.
-CherryX-

Lääkäreitä ja hyväksi luku-anomuksia.

19.55 0 Comments A+ a-

Viime postauksesta on ehtinyt tapahtua vähän kaiken näköistä.
Sovimme TOP-opettajani kanssa eilen, että saan hyväksi lukea loppu jakson edellisistä opinnoistani. Lääkärissä ja testeissä hyppääminen on siis haitannut pahasti työssäoppimistani, joten sain suostuteltua opettajani keskeyttämään tämän jakson. Kaiken lisäksi vastuskykyni on nollassa ja en saa nukuttua yhtenäkään yönä kunnolla. Ainoa hyvä uutinen on että viime painonmittauksesta painoa on pudonnut noin 2 kiloa. Jei!
Nyt siis selvitellään vielä mikä aiheuttaa tämän huononolon ruokailun jälkeen.
Otin keskiviikkona lääkäriltä tullessani muutaman kuvan päivän lookistani teidän iloksi.


Kävin torstaina mennessäni opettajan juttusille H&M:ssä ja kuntomaailmalla kyselemässä ravintopakettien hintoja. Tajusin nimittäin H&M:ssä ollessani, että tuolle vatsalle on pakko tehdä jotain, ihana minimekko missä oli rusetteja näytti päälläni tunikalta.
Tämmöistä tänään, seuraavaa postausta odotellessa.
-CherryX-

Taistelu unelmasta täydellisestä ihosta.

22.02 0 Comments A+ a-

Tänään vihdoin tuli odotettu Yves Rocherin-paketti.
Yves Rocher-tilaus ja uudet minipillerit
Suolasaippua ei sitten ole Yves Rocherilta vaan Ekolosta,
sattuu olevan samassa kuvassa.
Elikkä tilasin siis muutamia tuotteita reilu viikko sitten ja nyt ne tulivat. Tilasin kahta erilaista sarjaa ja sitten muutamia satunnaisia tuotteita.
Aloitan nyt ensin näistä satunnaisista tuotteista. Ostin siis tuon Repair-huulirasvan minkä tuoksu on erittäin mieto ja miellyttävä. Vanilla vartaloemulsio taas oli yksi tilaajalahja, tuoksu on herkullinen ja Yves Rocherille tyypillinen vanilja. Tuote on erittäin miellyttävä käyttää ja jättää ihon ihanan pehmeäksi. Yksi miinus tuotteessa on pakkaus, koska emulsio ei ole niin juoksevaa, että se olisi helpo saada ulos jämäkästä pullosta.
Seuraavat tilaajalahja oli pieni pakkaus Anti-age - kasvovoidetta, tuote on erittäin helposti levitettävää ja tuoksukin on neutraali. Viimeinen tilauslahja testeri on Pure Light valoa taittava meikkivoide, itseäni tuotteen tuoksu ei jostain syystä miellytä. Muuten tuote vaikuttaa kätevältä, mutta hieman liian tumma väri ihonsävylleni.
Seuraavaksi katsahdetaan Collection Cacao-sarjaan, josta valitsin vadelma-kaakao tuotteet. Minulla oli jo ennestään kimalteleva suihkugeeli samasta sarjasta. Sekä suihkugeelien, että käsirasvan tuoksusta tulee mieleen Julia-karkit eli täyteläinen tumma suklaa ja vadelmamarmeladi. Huulirasva eroittui sarjasta enemmän vadelma-mehujäätä muistuttavalla tuoksulla, tykkäsin myös hirveästi siitä, kun huulirasva antoi hieman pinkihtävää sävyään myös huuliin. Itse pidän erityisesti sarjasta ja menen vielä hamstraamaan lisää ennen kuin limited edition tuotteet loppuvat. Ainankin tuota huulirasvaa on pakko saada sen verran, että sitä löytyy vielä kesällä.
Sitten viimeisenä, mutta ei tosiaankaan vähäisimpänä Sebo Specific-tuotesarja, joka on tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle. 2 in 1 puhdistusaine + kasvovesi ja Tehovoide ovat suolasaippuan ohella tuotteita joilla yritän tavotella täydellistä ihoa. Sebo Specific-tuotteissa on raikas limeä muistuttava tuoksu. Aion siis seuraavat 2 viikkoa putkeen käyttää suolasaippuaa ja Sebo Specific-tuotteita ja verrata tuloksi tavalliseen ihonhoitooni verrattuna. Helpottaakseni vertailua otan tänään vielä ennen käytön aloittamista kuvan kasvojeni ihon tilanteesta ja toisen 2 viikonpäästä käytöstä, sitten pääsemme yhdessä vertailemaan ja miettimään oliko kyseisistä tuotteista mitään apua iho-ongelmiini.
Sitten minulla olisi vielä muuta kuva viikonlopulta, tähän loppukevennykseksi.
Valkoviiniä, koska ei yksi tai kaksi
lasillista päivässä ketään tapa.
Julmust, en osaa saada sanoiksi
sen makua.
Lihapiirakkaa ruuaksi, kun ei vaan ole rahaa käydä kaupassa
hakemassa yhtään mitään muuta.


Rach is back! Pitihän sitä lauantaina hieman
herkutella leffaa katsoessa.
Takan ääressä on hyvä lämmitellä näin
kylmenevinä iltoina.

Syoss-värit rajouksessa 3kpl 10€, joten päätin ostaa.
Ensi kerralla kun tarvitsee värjätä sekoitan näistä sopivan sävyn.
Joten jotain persoonallista on ootettavissa.

Vastoinkäymisiä

0.01 0 Comments A+ a-

Olin tänään sairaslomalla erittäin kipeiden jalkojeni takia. Suurin syy niiden kipeytymiseen ovat erittäin huonot työkengät ja sen lisäksi minulla on hieman laskeutuneet holvikaaret. Terveydenhoitaja piti parhaana vaihtoehtona työkenkien vaihtoa ja suosittelikin minulle mustia juoksukenkiä tämän hetkisten turvakenkien tilalle. Joten tuumasta toimeen, lähdin siis sairaslomapäiväni ratoksi etsiskelemään uusia kenkiä paikallisista urheiluliikkeistä. Jo heti ensimmäisessä kaupassa huomasin koko asian isoimman ongelman: ei koko mustia juoksukenkiä olekkaan, ei ainankaan näissä liikeissä, eikä ehkä myöskään tänä vuonna. Muodissa nimittäin ovat juuri tällä hetkellä ihanat pastilli- ja neonväriset urheilujalkineet, jalkineet mitkä erottuisivat ihan liian hyvin tällaisen tarjoilijatytön jaloissa töissä. Löysin kumminkin muutaman vaihtoehdon lähes mustana, vain muutamia valkoisia tai hopeisia viiruja jotka voisi peittää mustalla permanenttitussilla. Mutta seuraava ongelma olikin se, että suurin osa nykyajan naisten jalkineista tehdään pienemmälle lestille kuin mitä minun lestini on. Eli seuraava vaihtoehto oli ostaa ei mustat kengät ja värjätä ne mustaksi. Siispä ostin tämän näköiset Nike-kengät:
Kotiin päästyäni yritin värjätä niitä ensin Nylonin pesukonevärillä, lopputulos oli astetta tummemmat värit. Seuraava yritys oli kangastussilla ja permanenttitussilla kumi-/muoviosat. Siinä värityksen aikana, kangastussista meinasi loppua väri ja toinen permanenttitusseistani sanoi sopumkensa irti.
Neon vihreä mikä näkyy kirkkaana on kengän pohjalliset!
Väri ei vieläkään ole aivan musta ja sekä fuksiaa, että neon vihreää kuultaa läpi. Ehkä kumminkin Coffee Housen valaistuksessa ne näyttävät tarpeeksi mustilta ja en saa valituksia vääränlaisista työkengistä. Seuraavan kerran taidan yrittää ostaa tukipohjalliset työkorkkareihini.
-CherryX-

Vieläkö yksi?

17.17 0 Comments A+ a-

Ajattelin kirjoittaa siis vielä toisen postauksen tänään. Tämän postauksen aihe on Yves Rocher, lueskelin nimittäin IMAGE black and white-blogia ja törmäsin siellä erittäin hyvään Yves Rocherin tarjoukseen. Tarjous oli siis 10% alennus ja ilmainen toimitus alennuskoodilla NOV10YRT ja se oli voimassa 4.11.-21.1.2013 välisenä aikana. Minulla on jostain syystä kokoajan ollut sellainen mielikuva Yves
Rocherin tuotteista, että ne olisivat hirveän kalliita, mutta havahduin todellisuuteen kun selailin hedän nettisivujaan.
Aikani niitä selailtuani päätin tilata muutaman tuotteen. Lopulliseksi tilauksen hinnaksi tulikin sitten 21,33€, tästä on tietenkin poistettu tuo 10% alennus ja, koska tilauksen hinta ylitti 17€ niin ei tarvitse maksaa postikulujakaan. Tilaukseni sisälsi kaiken kaikkiaan kuusi tuotetta, jotka olivat karkeasti jaoteltuina 2 huulirasvaa, 2 kasvojen hoitotuotetta, käsirasva ja suihkugeeli. Lisäksi sain tilauslahjana valita muutamasta vaihtoehdosta mieleiseni tilauslahjan, joten valitsin "3 kiinnostavaa minituotetta". Kirjoittelen paremmin näistä tuotteista sitten kun pakettini saapuu perille.
Suosittelen lämpimästi käydä edes vilkaisemassa Yves Rocherin sivuilla.
-CherryX-


Ladies Night

14.19 0 Comments A+ a-

Kävin eilen katsastamassa Playersin Ladies Night-tapahtuman ystäväni Auran kanssa ja esittelin hänelle myös tapahtuman alkamista odotellessa muutaman aivan ihan kaupan/ruokapaikan. Kävin siis näyttämässä Sakurakawan, sitten kierreltiin Torikeskuksen alakerrassa missä on paljon ihania pikkukauppoja. Tietenkin käväistiin Punnitse ja säästä-myymälässä ja samalla vinkkasin myös Ekolosta, mutta valitettavasti ei ollut aikaa näyttää missä se sijaitsee.
Naisten ilta tosiaan alkoi 19.00 ja päättyi siinä 22.00. Ilta alkoi lasillisella kuohuviiniä ja jatkui erillaisten meikkivinkkien ja pelivinkkien merkeissä. Suuntasimmekin ensimmäiseksin kokeilemaan biljardia ammattilaisen opastuksella. Saimme hyviä vinkkejä lyömiseen, mutta lopulta kumminkin oma jo aiemmin iskostunut tyyli jätti opetukset alleen. Kolmen erittäin tasaväkisen pelin jälkeen Aura kruunattiin voittajaksi. Sitten kävin jututtamassa hieman Kuntomaailman henkilökuntaa ja sain vinkin käydä pyytämässä myös henkilökohtaista opastusta ruokavaliooni. Siitä pyörähdimme huulimeikkien tekopisteelle.
Aura pääsi meikattavaksi sillä välin kun itse hieman haastattelin L-salongin pisteen esittelijää joka osasi vastata kiperiinkin kysymyksiin taitavasti. Uskoisin siis, että jos haluan jossain välissä Jyväskylässä ollessani ammattitaitoista salonkipalvelua hakeutuisin mieluusti L-salonkiin. Viimein tuli minun vuoroni päästä huulimeikkiin. Meikkaaja vaikutti erittäin mukavalta ja nauttivan työstään. Hänen mielestään alkuillasta minulla ollut kirkkaanpunainen huulipuna sopi tyyliini erittäin hyvin ja hän siksi oikeastaan muutti sen vaan glitterimmäksi ja hieman tummemmaksi. Sain myös aivan mahtavan neuvon. Kaikkihan tietävät, että jos silmät ovat tummat ja näyttävästi meikatut ei huulia pitäisi korostaa vaan jättää ne kevyemmiksi. Tämä oletus on kumminkin väärä, nimittäin voit yhdistää myös tumman silmämeikin ja tummat huulet, jos se sopii sinun persoonallisuuteesi.
Huulten laiton jälkeen Aura mainitsikin, että tämä oli hänen ensimmäinen kerta tällä tavalla hemmoteltavana. Kerroin hänelle kuinka paljon tämän tyylisiä hemmottelu pisteitä on Helsingissä järjestettävissä I love me-messuilla, joten päätimme että ensi syksynä suuntaamme yhdessä Helsinkiin kyseisille messuille.
Kävimme vielä ihoanalyysissä, mikä oli myös L-salongin piste, ja minä kävin myös laitattamassa hiukseni Sariko-kampaamon pisteellä.
Ilta alkoi olla päätöksessä ja kummatkin olivat tyytyväisiä, että olivat raaskineet lähteä katsomaan millainen tapahtuma tämä Ladies Night oli.
Aura ja Minä illan päätteeksi.
Playersistä lähtiessä tuli vettä ja päätimme lähteä kotiin. Kummatkin taisivat olla kohtalaisen väsyneitä ja siinä kun pääsin märkänä ja väsyneenä kotiin, muistin ottaa vielä yhden kuvan teitä lukijoita varten.
Ihana hiustyylini siis sateen tuhoamana,
olisi sittenkin pitänyt ottaa kunnon kuva siitä paikan päällä.
Sellaista hauskaa oli siis eilen ja toivon, että vastaavia hauskan pitoja tulee vielä toistekkin. Viimeistään sitten I love me-messuista. Nyt lähden kumminkin kuskiksi, joten ciao!
-CherryX-


Colour Me!-look tai ei ihan.

16.09 0 Comments A+ a-

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla
Tänään kävin siis hakemassa peruukit joista kerroin viime postauksessani ja otin teille muutaman kuvan. Kumpi siis on mielestänne parempi?

Itse pidän hieman enemmän pitkästä ja suorasta peruukista. Olisi ihanaa omistaa noin pitkät hiukset oikeasti, miten saisin hiukseni kasvamaan nopeammin. Leikin myös hieman Picasa 3:lla ja sain kiharapilvi kuvasta aikaan jotain mikä hieman muistuttaa Colour Me!-blogin pitäjän Juulian tyyliä.
Nyt on sitten myöskin käyty kolmen päivän putkessa lääkärillä. Ensin sain ajan Mehiläisestä gastrokirurgiselle erikoislääkärille (tietää kaiken vatsan toiminnasta?), sieltä sitten pyydettiin käymään gynekologilla ja siitä tänään painelin kouluterveydenhoitajan kautta otattamaan kilpirauhasnäytteen. Jo kaksi ensimmäistä erikoislääkäriä tutkimuksineen puraisi tiliini yli 200€ aukon ja en tiedä paljon viimeisen näytteen otto tulee maksamaan. Joten rahat ovat menneet ja vastineeksi olen saanut toiset minipillerit ja soittoajan maanantaiksi kouluterkkarille. Jos kilpirauhasnäytteestä ei löydy mitään ja uudet minipillerit eivät auta asiaan ollaan takasin lähtöpisteessä. Kysyin myös niistä rasvanpoltto kapseleista lääkäriltä ja hänen mukaan kaikki luontaistuotteet eivät tuota varmasti tulosta. Siispä sain määräyksen lopettaa luontaistuote laihdutuslääkkeiden popsimisen, minulle kyllä ehdoitettiin reseptillisten laihdutusvalmisteiden harkitsemista. Sitä ennen kumminkin pitää saada selville mistä nämä ruuan jälkeiset huonot olot ja alle vuodessa n. 20kg ilman järkevää selitystä noussut paino johtuu. En nimitäin pidä sitten yhtään tulleesta ylimääräisestä painostani, mikä ei edes lähde pois vaikka mitä tekisi.
Kävin tänään keskustassa ollessa peruuttamassa tiistaina varaamani fustra näytetunnin täksi päiväksi, koska oli vain liian sairas olo ylipäätään salille menemiseen saati sitten jollekkin ohjatulle tunnille. En edes päässyt töihin vaan jouduin hakea sairastodistuksen, toivottavasti huomenna menee paremmin. Palataan nyt kumminkin Kuntomaailmalla käyntii ja siihen, että mukaani sieltä sattui ilmoitus huomenna Playerssissä järjestettävään Ladies Night-tapahtumaan. Saa nähdä, jos huomenna on sellainen olo, että uskallan mennä töihin niin saatan ehkä illalla lähteä kavereiden kanssa katsastamaan millainen meno Players-herrainklubilla on.
-CherryX-


"Mikkoalataloja, mikkoalataloja kaikkialla."

20.50 0 Comments A+ a-

Olin siis eilen työvuorossa 18-24 Coffee Housessa Jyväshovissa ja illan esiintyjänä toimi Mikko Alatalo. Ehkä ensimmäinen tapaamani julkisuudenhenkilö jolla kuuluisuus ei ole noussut päähän. Tai siis tarkoitan sitä, että kaikki livenä tapaamani julkisuudenhenkilöt ovat jollain tavalla olleet itsekeskeisiä, tai ottavat positiivisen palautteen niinkuin se olisi normaali asia. Mitähän tapahtuisi jos joku fani antaisisikin rakentavaa- tai negatiivistakritiikkiä?

Erittäin huono kuvanlaatu.
Jätetään nyt kumminkin tuo julkisuus ja puhutaan hieman siitä rasvanpoltto aineesta mistä jo kerroinkin teille viimeksi. Otin siis eilen aamulla sen 2 kapselia ja muutama tunti niiden ottamisesta sain hirveän migreenikohtauksen. Lopputulos oli siis se etten uskaltanut syödä päivän 2 muuta annosta ollenkaan. Töihin päästyä sainkin kuulla, että kyseiset kapselit ovat niin vahvoja, että on aivan normaalia aluksi jos ne aiheuttavat pahoinvointia ja muuta vastaavaa. Koska kuntoni on muutenkin mikä on, toisin sanoen olen voinut joka ruokailun jälkeen pahoin ja tätä on jatkunut jo kohtalaisen kauan. Päätin, että maanantaina töiden jälkeen ennen salille menoa käyn varaamassa mehiläisestä itselleni ajan. Kysyn samalla myös lääkärin mielipidettä rasvanpoltto-kapseleihini.
Löysin tänään myös todella vanhan kuvan minusta, kuva oli vanhassa opiskelijakortissani.
Kavereiden kanssa tuli myös juttua Tiger Storesta ja sen innoittamana kirjoitinkin Tigerin sivustolle palautelaatikkoon pyynnön, että kyseisen firman myymälä tulisi myös Jyväskylään. Palautteen jättämisen jälkeen selailin blogeja ja päädyin siihen tulokseen, että haluan ostaa peruukin. Selailin peruukkeja ensin ulkomaalaisilta sivuilta, kunnes päädyin siihen tulokseen, että tilaan peruukin Aprilli-kaupasta. Sitä selaillessani tulin siihen tulokseen, että tilaan yhden peruukin sijasta kaksi.

Toivottavasti tein hyvät valinnat, koska eivät nämä internetissä olevat kuvat aina vastaa todellisuutta. Teen postauksen näistä peruukeista, sitten kun saan ne käsiini. Ehkä yritän näillä peruukeilla paikata elämäni pahinta virhettä, yritän nimittäin parhaillaan kasvattaa itselleni pitkiä hiuksia takaisin. Leikkautin ensimmäisen kerran hiukset lyhyeksi 2007 syksyllä. Sitä ennen minulla oli vaaleat puoleen selkään pitkät hiukset. Viimeiset 4 vuotta olen yrittänyt kasvatella niitä pikku hiljaa takaisin. Kumminki aina kun olen saanut kasvatettua ne olkapäille asti olen kyllästynyt kasvattamiseen ja lyhentänyt ne taas. Tällä hetkellä ne ovat hieman yli olkapäiden, mutta erittäin huonossa kunnossa. Näyttää siltä, että joudun ehkä lyhentämään ne vain jotta saisin terveen näköiset hiukset. Ei ole nimittäin kovin nätin näköistä kun pitkien hiusten seassa on tupsu joka on ehkä jotain 10cm. Hiukseni ovat katkeilleet vaalennuskäsittelyitteni takia.
Millaisesta hiustyylistä sinä unelmoit? Olisiko sinulla pokkaa toteuttaa villeimmätkin hiustyylit?
-CherryX-

Kihloja, kihloja ja vielä kerran kihloja.

19.22 0 Comments A+ a-

Tosiaan kuten jo ehkä postauksen nimikin jo paljastaa tulen puhumaan tänään kihloista. Aihealue johtuu siitä, että minua alkaa hieman jo ärsyttää kun luen Facebookista kun kavereita menee kokoajan kihloihin. Ihmiset eivät ole edes olleet vuotta yhdessä, parhaimmat edes kuukautta ja heti ilmoitetaan kihlauksesta. Itse olen sentään ollut jo kohta 3 vuotta suhteessa saman miehen kanssa, eikä kyseistä sormusta ole kuulunut, eikä siitä ole puhuttu ainankaa miehen aloitteella. Eilen kyllä tuli puhe avioliitosta, kun satuin tiuskaisemaan ruuanlaitto pyyntöön etten ole hänen vaimonsa, jolla on velvollisuus laittaa ruokaa miehelleen. Mutta miten on mennäänkö nykään liian helposti ja nopeasti kihloihin, tarkoittaako se samaan kun olla yhdessä? Mikä kihloihin menon tarkoitus on? Lähentää suhdetta vai vakuuttaa naiselle ettei mies petä häntä. Itse olen edelleen sitä mieltä, että jos mennään kihloihin se on lupaus tulevasta avioliitosta. Eikä mielestäni sellaista sopimusta pidä ottaa kevyesti.
Tänään tuli tilaamani Stacker 2 Black Burn-rasvanpoltto kapseli purnukka. Annotus on kohtalaisen hirveän kuuloinen. 2 kapselia 3 kertaa päivässä kuulosta kauhean suurelta annostukselta. Aloitan kuurin huomenna ja kirjoittelen sitten myöhemmin oliko tästä "markkinoiden tehokkaimmasta" rasvanpolttajasta mitään hyötyä.
Aloittelin tänään myös työssäoppimis-jaksoani Coffee House Jyväshovissa ja kiiruhdin 6 tunnin työvuoron jälkeen kuntosalille. Tunnin kuntosalin jälkeen jalat olivat erittäin väsyneet. Saattaa tosin olla, että isoin syy jalkojen väsymiselle olivat minun todella huonot työkengät. En ymmärrä miksi jalkani hylkivät uusia työkenkiäni. Luokanvalvojan mukaan, jos aikoo tarjoilijaksi pitää olla kunnon salikengät, ostin samanlaiset mitä hän esitteli kyseisellä tunnilla kun käytiin työkengistä. Kyseisillä korkokengiltä näyttäviltä työkengillä ei kumminkaan voi seistä paikoillaan hetkeäkään ilman kipua ja päivän mittaan kipu tuntuu myös liikkeellä ollessa. Olen jonkin aikaa sitten hommannut kenkiin jopa kantapääpehmusteet ja holvikaarituet, mutta ei ole ollut mitään apua. Joten jouduin kesken päivän tänään käydä vaihtamassa kengät tavallisiin keittiöpuolen turvakenkiin, jotka ovat tietenkin liian raskaat salityöskentelyyn.
Mikä neuvoksi?
-CherryX-

Helsinki-Shangri la

14.38 2 Comments A+ a-

Värjäsin taas ja nyt vihdoinkin siihen lopulliseen ruskeaan värii. Värin nimi oli Shangri la, Lorealilta. Kyseinen sävy oli erittäin vaalean ruskea oranssilla korostuksella.

Lähtötilanne
Lopputulos
Jälkimmäisessä kuvassa kokeilen sellaista app-sovellusta kuin Perfect365. Laiskuuttani en nimittäin jaksanut meikata ja en viitsinyt laittaa meikkaamatonta kuvaa naamastani tänne. Ihoni on nimittäin erittäin huonossa kunnossa. Olisiko jollain jotain ohjeita erittäin näppyisen naaman hoitoon?
Tilasin maanantai yönä myös rasvanpolttotabletteja. Kuulemma markkinoiden parhaita, joten päätin kokeilla. Ne tulevat varmaan viimeistään perjantaina ja kirjoittelen sitten tarkemmin kyseisestä tuotteesta lisää.
Löysin hienon idean rannekorulle ja korviksille Pinterestä. Fimomassasta oli tehty kudotun näköinen tekstuuri joka oli erittäin söpön näköinen. Sitä löytyi sydämen mallisena ja ajattelin että ehkä osaisin tehdä jonkun mielenkiintoisen mallisen. Voisin ehkä tehdä myös kaulakorun.
Tein muuten viime viikolla konvehteja ja ainankin kavereiden mielestä ne olivat todella hyviä.
Mikä olisi sinun unelmakonvehti ja mitä siihen tulisi, jos vain taivas olisi rajana?

-CherryX-

This is Halloween

17.32 0 Comments A+ a-

Nyt on sitten Halloweenit juhlittu, ainankin meidän luokan osalta, tältä vuodelta. Oltiin siis tosiaan luokkalaisteni kanssa Himokselta vuokratussa mökissä viettämässä Halloweeniä. Osa porukasta kuulemma valvoi 9 asti aamuun, mutta itsestä otti väsymys otteen jo joskus puoli 3 aikaan. Oli todella mukavaa ja olin erittäin tyytyväinen Halloween-maskeeraukseeni.
Kuten joku tarkkasilmäinen saattaa huomatakkin niin olen taas vaalentanut hiuksiani, tällä kertaa vaalennuspesulla. Tein sen eilen hieman kiireellä, joten hieman vaaleanoranssia jäi latvoihin. Tästä on hyvä yrittää siihen vaaleanruskeaan, vaikka sain kyllä palautetta ystäviltäni vaaleista hiuksista. Heistä minun pitäisin pitää nämä oranssin vaaleat hiukset. Tuossa kuvassa nätit mustat nukkehuuleni ovat jo kärsineet liiasta juomisesta. Muuten meikkini onnistui erittäin hyvin. Ohjeena käytin http://www.youtube.com/watch?v=WhVtIHHvj_o joka on aivan mahtava ja erittäin hyvin selitetty tutoriaali tästä nukkelookista. Suosittelen myös muita kyseisen henkilön videoita.
Nyt aion kumminkin sukeltaa Stephen Kingin kauhuelokuvien maailmaan.
Hyvää Halloweenia kaikille!

Pink devil

22.37 0 Comments A+ a-

Viime päivityksestä onkin yli viikko, en ole nyt ehtinyt koulu kiireiltä päivittelemään.
Paljon on tapahtunut menneellä viikolla, olemme luokkalaisten kanssa lähdössä Himokselle ensi viikolla viettämään halloweenia. Olen miettinyt millaisen maskeerauksen tekisin sitä varten. Vaihtoehtoina on ollut Kellopeliappelsiinista tuttu yhden silmän korostus, on myös mietitty Rocky Horror Picture Show:n yliampuvia meikkejä. Kuten myös Repo! The Genetic Operasta tuttu Blind Mag ja rikkoutunut nukke.
Käväisin viime tiistaina kampaajalla Viitaniemessä koulussa, 3. vuoden opiskelijat osasivat työnsä. Hiuksia hieman tasailtiin ja laitettiin niihin pinkki Colour Mask. Hintaa koko kampaukselle tuli 12€.
Hölmön näköinen kuva, joka vääristää hiusten väriä.
Kuvan tarkoituksena on esitellä uutta kielikorua.
Olen myöskin käynyt ostoksilla, kuten kuvasta näkyy ostin uuden pallon kielikoruuni. Mukaan tarttui myös muutama kynsilakka ja huulipuna Seppälästä, tekoripset Tokmannilta ja ruskea luomiväripaletti H&M:ltä.

Kävin eilen kirjastosta lainaamassa lukemista ja musiikkia. Kokeilin myös lakkailla kynsiä, onnistui aika surkeasti.

Ostin muutama viikko sitten tämän ja on aivan mahtava, oli myös viimeinen Jyväskylän Seppälöiden hyllyssä.
Lisää ei kuulemma välttämättä tule.
Televisiosta tulee Burleski, olisiko sinusta burleskiksi? Itse en ole varma, ihailen kumminkin kyseistä tyyliä ja haluaisin itsekkin joskus koikeilla sitä.
-CherryX-

Onko meillä varasuunnitelmaa?

15.56 1 Comments A+ a-


Hei taas!
Kirjoittelin tuossa jokin aika sitten unelmasta saada vaaleanpunaiset hattara hiukset. Noh, kuten voi arvata tartuin tuumasta toimeen ja vaalensin hiukseni ja laitoin vaaleanpunaisen sävyn päähäni. No värit pois pestyä kohtasinkin pienen ongelman, elikkä kaikki punainen väri ei ollutkaan lähtenyt ja lopputulos näyttää suoraan animesta poimitulta hiustyyliltä.
Elikkä tältä hiukseni näyttivät tänään luonnonvalossa, en tiedä onko tämä paha vai hyvä. Ainankin jotain aivan muuta kuin odotin. Ja olen varannut kampaajalle ajan tiistaiksi hiusten leikkaukseen, joten seuraavan kerran ruskean värin hankkiminen on vasta viikon päästä. Ja kaiken lisäksi pilasin taas kerran hiukseni vaalennusaineella... Voiko värjäys enempää aiheuttaa harmia.
Hyvät uutiset ovat kuitenkin se, että rakastan alkuviikosta ostettuja treenivarusteita. Kävin eilen sisään ajamassa ne salilla ja ne ovat paljon parempi vaihtoehto kuin koulun liikkatunnelta tutut collegehousut ja tavallinen toppi, myös kengät ovat erittäin mukavat jalassa.
Eilen tuli lunta ja olen erittäin iloinen, että autooni vaihdettiin talvirenkaat jo tiistaina.
Nestemmäistä naminami vanukasta nauttien ja tuoksukynttilän vaihtuvia värejä katsellen jatkan päivääni.
-CherryX-

Shopping and dreaming

21.46 0 Comments A+ a-

Tänään pääsytäni vanhemmilleni päätimme yhteismielin äidin kanssa lähteä ostamaan minulle uusia treenikenkiä. Löysimme kengät, mutta ei treenivarusteiden ostelu toki siihen jäänyt vaan sain myös uudet vaatteet, shakerin, käsivarsitaskun puhelimelleni ja happiputelin.
Enää minulta puuttuu vain salille sopivat kuulokkeet ja treenimusiikki puhelimesta. Noh, näillä päästään taas hyvään alkuun, vaihdettaisiimpa talvirenkaat huomenna autoon niin pääsisin takaisin Jyväskylään ja Kuntomaailmaa Bodybalanceen torstaiksi. Palan nimittäin halusta päästä käyttämään uusia treenivarusteitani ja olen aina halunnut tietää millainen tunti tuo Bodybalance on.
Ensi kertaan!
-CherryX-

nougat vai hattara?

22.34 2 Comments A+ a-

Olen jo pitemmän aikaa haaveillut vaaleanruskeista hiuksista mitkä hieman taittuisivat punertavaan. Huomasin kuitenkin tänään pienen ongelman, jotta saisin oikean sävyiset hiukset joutuisin vaalentamaan hiuksiani. En kumminkaan kovin mieluusti vaalenna, koska viime vaalennusten jäljiltä hiukseni ovat vielä kohtalaisen huonossa kunnossa. Katselin kumminkin vaalennus värejä lorealin sivuilta ja törmäsin toiseen haaveeseeni, nimittäin lorealin vaaleanpunaisen sävyinen hoitosävyte vaaleille hiuksille. Haluaisin hattarahiukset, mutta myös vaaleanruskeat. En tiedä mitä tekisin värikysymykseni kanssa. Millainen olisi ruskea pää vaaleanpunaisilla raidoilla?
Ehkä vielä jonain päivänä päästään näkemään minut vaaleanpunaisilla hiuksilla. Pitää kumminkin nyt lopetella, on vielä pakattavaa huomiseksi.
Ciao!
-CherryX-

sweet dreams

0.34 0 Comments A+ a-

Oletko koskaa unelmoinut jostain mikä tuntuu mahdottomalta? Itse ymmärsin ettei mikään ole mahdotonta ellei itse tee siitä sellaista. Tässä blogissa tullaankin kirjoittamaan unelmista ja niiden toteuttamisesta, olivat ne kuinka vaikeasti tavoiteltavia.
Samalla tulen kirjoittamaan perus tarjoilijaopiskelijan elämästä ja pääsette seuraamaan myös erästä pitkä kestoista unelman toteutusta, nimittäin painonpudotusta. Yritän tämän ohella myös väsäiilä reseptikirjaani kokoon ja saada hieman erikoisemman villapaidan neulottua, mutta niistä postaan lisää myöhemmin. Muutamia korun ja konvehtien valmistusohjeitakin saattaa vilahdella myös postausten joukossa.
Yritän postailla vähintään kerran viikossa, mutta näillä näkymin toivotan teidät tervetulleeksi blogiini.
Toteuttakaamme unelmiamme yhteistuumin.
-CherryX-